Se on taas se aika vuodesta kun on aika muistella mennyttä vuotta.
Mennyt vuosi on ollut huikea monella tapaa.Ihanaa kun on ollut paljon onnen hetkiä,mutta tokikin
niitä muitakin mahtuu vuoteen.Siis ihan sellaista täyteläistä,ei täydellistä elämää.
TAMMMIKUU toi suuren muutoksen kun Elämänilo lähti suorittamaan asepalvelustaan.Varuskuntahan on täällä kotikaupungissamme joten matka ei ollut pitkä.Pakkanen paukkui ...ja luntakin oli ainakin jo polviin!
HELMIKUU:ssa paukkui edelleen pakkanen ja lunta oli jo lähes reisiin asti!Helmikuussa oli myös Elämänilon vala.Tilaisuus oli äärettömän hieno ja mieleen painuva.Julmettu kylmyyskään ei sitä pilannut.
MAALISKUU:ssa toteutui suuri unelmamme matkasta Thaimaaseen.Samalla päivämäärällä kun lähdimme sai Siippa irtisanomiskirjeen firmastaan.Aikamoista elämän moninaista kirjoa mahtui siihen hetkeen.Matka kuitenkin oli ihana ja siinä riittää muistelemista vielä pikään ja moneksi vuodeksi.
HUHTIKUU alkoi jo antamaan aavistuksen keväästä,vihdoin.Lumimassatkaan ei enää kasvaneet!
TOUKOKUU::ssa teimme remonttia kotonamme.Nälkä kasvoi syödessä!Ensin piti vain pikkuisen maalata,ns. pesuremontti tehdä...mutta lopulta laitoimme uudet lattiatkin.Kaikkea pikku ja vähän isompaakin tuli sitten hankittua samassa rytinässä.Lopputulo on erittäin onnistunut.Nyt ei sitten tarvi rempata moneen vuoteen.
KESÄ ja HEINÄKUU olivat oivallista aikaa nauttia suomen suvesta.Ilmoja piisas nimittäin!
ELOKUU:ssa lähdimme taas maailmalle.Suuntana Espanja ,tarkemmin Cambrils,Barcelonasta n.100 km etelään(alas rannikkoa) Siellä olimme 3,5 viikkoa.tutustuimme lähi ympäristöön sekä vähän laveamminkin mm.kävimme Andorrassa.Loppuhuipennukseksi olimme pari päivää Barcelonassa.Matka oli ihan täysi kymppi!
SYYSKUU meni kotiin paluun merkeissä .Syksykin oli ottanut luonnosta jo otteen.
LOKAKUU meni menojaan.Päivät lyheni lyhenemistään.Elämänilo pääsi pois armeijasta.
MARRASKUU:ssa Siipan työt loppuivat lopullisesti reilun 20vuoden jälkeen.Kuu toi myös takapakkia plan B:n osalta.Asiat ovat kesken edelleen.Kuu oli kohtalaisen alavireinen,mutta valoa alkoi näkymään...
JOULUKUU toi Elämänilolle vihdoin ilouutisa.Löytyi työpaikka! Pitkien ja haastavien haastatteluiden jälkeen löytyi töitä.Ensi maanantaina 2.1 2012 on ensimmäinen TYÖPÄIVÄ.Se on kuulkas kärrynpyörien paikka:))) Katsokaas kun vanha rouva lähtee...viuh,viuh!!Siinä työssä saa todella laittaa itsensä likoon.Kaiken moista lupaa ja todistusta on tarvittu hankkia.Ei ole kuulkaas ilmasta enää työn saanti tai oikeammin tekeminen tänä päivänä tietyillä aloilla.
Me vanhat varikset riipumme oksallamme hiukan sellaisessa väli tilassa,mutta mieli on kutakuinkin plussalla reippaasti.Se on tärkeintä!
Niin ja onhan sitä jo uusia unelmiakin...Ne pitävät pinnalla:)
Toivotan kaikille blogini lukijoille OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012!
Ensi vuoteen:D
On se jännä, miten vuoteen ehtiikin mahtua niin paljon, vaikka sen päätteeksi aina tuntuukin, että se meni ihan hujauksessa!
VastaaPoistaIhanaa, että lapsesi pääsi töihin: sehän on aina sellainen asia, mitä vanhemmat melkein jännittävät lapsensa puolesta enemmän kuin lapset itse, eikö totta? Toivottavasti teillä vanhemmillakin välitilat selkeävät.
Vuotenne kuulostaa muuten ihanalta matkoineen ja kaikkineen ja näyttää, että kivat jutut voittavat kirkkaasti huonot, eikö? Ja nythän meillä on taas kaikilla aika aloittaa uuden vuoden tekeminen entistä paremmaksi :) Hyvää uutta vuotta Kattilaan! T: sunshine
Kiitos Katti matkaseurasta, toivottavasti jaamme viel monta seuraavaakin vuotta yhdessä. Ihanaa vuodenvaihdetta ja parempaa vuotta 2012!
VastaaPoistaVoi sunshine kuinka iloinen olen kun kävit kylässä! No juu kyllä lapsen menestys ja työpaikka on ihan niitä top ykkösiä elämässä!Kerran äiti,aina äiti:)
VastaaPoistakaikenlaista mahtuu vuoteen ja tästä on hyvä sukeltaa uuteen seikkailuun.Ihanaa Uuutta Vuotta sinullekin.
Anne k
iitos itsellesi...jatketaan ensi vuonna <3
Vuosi on loppujen lopuksi sen verran pitka ajanjakso,etta siihen mahtuu paljon erilaisia asioita,tapahtumia jne.Hyvia ja ei hyvia.
VastaaPoistaPaljon niita hyvia paivia Kattilan vuoteen 2012.